top of page

Ideaverstaan toiminta oli tämmöistä
TOIMINTA ON SIIS LOPPUNUT

Ideologia

​

Ideaverstaan lähtökohta on luoda puitteet, jotka mahdollistavat eri toimijoiden, vapaaehtoisen, yhteen törmäyksen ja  laaja-alaisen poikkitoiminnallisuuden.

Tiloissa voi olla samaan aikaan työskentelemässä taiteilijoita, muotoilijoita, edellisten alojen opiskelijoita, mikroyrityksiä, ProtoLAHTI -kumppaneita, käsityöläisiä tai vaikka joku pienryhmä koristeveistokurssilaisia.

Lisäksi toimintaympäristöä ja toimintaa kehitetään mahdollisimman ympäristöystävälliseksi.

Ideaverstaalla tullaan maakunnan mittakaavassa pienten ympäristövastuun ottamisten lisäksi vaalimaan ehdottomasti merkityksellisempää sosiaalista vastuuta. Tilojen olemassaolo ihmisten kohtaamisessa, ja siitä syntyvien, luovien ideoiden luomisessa jatkuu ja poikkitoiminnallisuutensa ansiosta jopa laajenee uudelle tasolle.

Ydinkeskustassa sijaitseva (idea)tuotantotila, jollaisia on enää vähenevässä määrin teollisuusalueilla, kaupungin laitamilla. Matalan kynnyksen paikka, jonne voi kuka tahansa tulla toteuttamaan itseään.

Fyysiset puitteet

​

Ideaverstas aloittanee toimintansa Taideinstituutin vanhassa kuvanveistotilassa Sammonkatu 8 

​

Tila, jossa Ideaverstas toimii, kooltansa n. 1017 m² on jaettu karkeasti neljään osaan: 

  1. sosiaalitilat n. 168 m² = ei vuokrattavat aputilat (kulkuväylät, kahvio, wc:t ja sauna-tilat).

  2. kone- ja penkkisali n 420 m² = aktiivisin tiloista. Täällä tapahtuu suurin osa työstä.

  3. yrityksille / ryhmille kk-vuokrattavat tilat n. 244 m² = varastointiin tai omaa työtilaa.

  4. luokkatilat n. 73 m² = kurssien pitämiseen tai palaveri- / kokoustila

​

KONEKANTA

​

Tiloista löytyy tällä hetkellä pienen puusepänverstaan ja metallipajan perus koneet. Konekantaa on tarkoitus muokata ajan saatossa tarpeen mukaan. Tällä hetkellä löytyy mm:

​

​

Kaasuhitsauslaitteet

Kempomat 230, mig

Latan taivutin

Levyleikkuri

Metallisorvi

Nauhahiomakone (kanttiputsi, laikkahiomakone)

Nauhahiomakone ( vaakamallí metallille)

Oiko- tasohöylä

Puusorvi Luna

Pylväsporakone strand

Ristisyöttöpöytä Macc

Tarkistuspyörösaha SAC

Tasasuuntaaja Kemppi

Vannesaha Wood

​

Lisäksi erinäinen valikoima käsityökaluja ja esim. puristimia.

​

Harrastajille

Yksittäisten käyttäjien palvelukonsepti

 

Ideaverstas-konsepti mukailee kuntosalitoiminnasta tuttua 24/7 käytäntöä.

Peruspalvelua pääsee käyttämään lunastettua itselleen avainkortin, eli ”tägin”.  Henkilökohtaisen tägin lunastaneella on käytössään penkkisali n. 210 m² omilla työkaluillaan / talon käsityökaluilla (pikkuhiljaa kartutetaan) sekä kahviotiloja n. 80 m², jossa mm. wlan-yhteydet, päivän lehdet. Kahvioon on suunnittelilla kahviautomaatti, jota tägin lunastaneet voivat käyttää ilman erillistä korvausta.

Startupeille

​

Aloittavalle pienyritykselle edulliset käynnistyskustannukset

​

Ideaverstas antaa mahdollisuuden kokeilla käsityöläisten, ja tietysti muidenkin, ideoitaan matalan kynnyksen palveluilla. Aloittavalle yritykselle tarjolla lyhyitä vuokrasopimuksia, sekä koneiden käyttömahdollisuutta uusien tuotekonseptien valmistukseen ja markkinointiin. Pienellä investoinnilla voi varmistua tuotteittensa kaupallisuudesta ja toimivuudesta.

Samoin taiteilija sekä taiteilijakollektiivit voivat vuokrata tilaa esim. näyttelyn valmisteluun.

ProtoLAHTI 

​

PK-yrityksille ja muotoilijoille suunnattu palvelu

 

Lahden Seudun Kehitys Ladec Oy:n rahoittama projekti, jolla pyritään luomaan alueelle toiminta-alusta, jossa yritykset ja muotoilijat voivat käyttää Ideaverstaan tiloja prototypointivaiheensa tukikohtana. Yritykset voivat myös sijoittaa tiloihin alikapasiteetillä omissa tiloissa toimivia koneitaan, jolloin muut verkoston yritykset voivat hyödyntää kapasiteettia ja omistajayritys saa koneellensa tuottoa. 

Hinnasto

ALUSTAVA HINNASTO

Tämän hetkisten laskelmien hintataso

​

Ideaverstaan hinnasto perustuu tällä hetkellä tiedossa oleviin reaalikustannuksiin ja joiltain osin vielä epäselvien kulurakenteiden arvioihin. Toivon mukaan hintataso saadaan lopulliselle tasolleen vuoden loppuun mennessä.

VARAUSKALENTERI

KALENTERI

Varauskalenterin toiminta

​

Ideaverstaan konesalia voidaan varata klo 7:00 - 17:00 välisenä aikana kokonaan omaan käyttöön. Varauskalenteri toimii tällä hetkellä ainoastaan sähköpostiin jyri.somero(a)ideaverstasliiteri.fi tehdyillä varauksilla. Tulevaisuudessa jokainen asiakas pääsee itse varaamaan haluamansa, vapaan, ajan kalenterista kirjautumisen jälkeen.

Samoin etusivulle tulee näkymään verstaan käyttöaste reaaliajassa.

bottom of page